LUOTO: Toni Essel – Äänet kohoavat varjoista olennoiksi 5.-27.1.2024

LUOTO: Toni Essel – Äänet kohoavat varjoista olennoiksi
Esillä Galleria Uusikuvan Luodossa 5.-27.1.2024, avajaiset perjantaina 5.1. klo 18-20

”Mediataitelija Toni Esselin näyttelyssä tilan täyttävät rihmastot, kudokset ja bakteerit. Esselin digitaalisesti rakennetut teokset on luotu mustemaalausten pohjalta. Puhaltamalla luodut epätarkat viivat muistuttavat kasvien juuria ja hermoverkkoja. Negatiiviväreiksi käännettyinä, muodot alkavat muistuttaa röntgenkuvia tai mikroskooppisia säikeitä. Yhdistelemällä maalattuja kuvioita toisiinsa ne kasvavat kuin kudokset. Kaksiulotteisista kuvista tulee kolmeulotteinen vaikutelma.”

Toni Essel (s. 1978) on Jyväskylässä asuva mediataiteilija ja media-alan lehtori. Essel on kiinnostunut ihmisten käyttäytymisestä, uskomuksista ja asenteista. Teostensa kautta Essel pyrkii tekemään näkyväksi meihin vaikuttavat usein tiedostamattomat motiivit ja ymmärtämään niiden kautta kulttuurisia ilmiöitä.
Essel työskentelee videon, animaation, äänen, installaatioiden ja performanssin parissa. Omien teosten lisäksi Essel on tehnyt videoprojisointeja ja äänisuunnittelua eri taiteenalojen esityksiin, työskennellyt useissa videotuotannoissa sekä tuottanut performansseja perustamalleen Musta taksi -kollektiiville.