Jaana Lönnroos: Dettagli Divini 3.-31.12.2022

GALLERIA UUSIKUVA

JAANA LÖNNROOS: DETTAGLI DIVINI 3. – 31.12. 2022

”Näyttelyni Dettagli Divini koostuu materiaalista, jota olen kuvannut parin viime vuoden
aikana Italiassa mm. arkeologisissa kohteissa, kirkoissa ja museoissa.
Valokuvaan pieniä yksityiskohtia joita havainnoin ympäristössäni. Kuvauskohteitteni
tunnistaminen ei ole oleellista – rajaan ja käsittelen kuvaa vastaamaan omia mielikuviani.
Teetän kuvistani pigmenttivedoksia, yleensä kankaalle, ja jatkan kuvan työstämistä
lisäämällä siihen uusia kerroksia eri tekniikoilla kuten maalaamalla ja piirtämällä.

Valokuvan ja maalauksen/piirroksen raja hämärtyy tarkoituksellisesti. Käsittelemällä
kuviani konkreettisesti jätän näkyviä jälkiä ja luon henkilökohtaista yhteyttä eri aikoihin ja
paikkoihin.

Italian monikerroksellinen historia ja kulttuuri ristiriitaisuuksineen on tehnyt minuun syvän
vaikutuksen. Kaiken sen runsauden edessä olen myös joutunut kohtaamaan oman rajallisen
tietoni ja kykyni ymmärtää kaikkea näkemääni. Silloin avukseni tulee ihmettely ja
kuvittelukyky; niiden avulla visualisoin, konkretisoin ja elävöitän historiaa itselleni
ymmärrettävään muotoon.

Kuvani ovat henkilökohtaisia arkeologisia löytöjä, kuvittelua ja vuoropuhelua kuvitellun
kanssa. Vaikka elämme keskellä monenlaisia kriisejä, kenties onnistumme kuvittelun
voimalla luomaan utopioita ja esimerkkejä kestävästä elämästä sekä herättämään
kysymyksiä ihmisen suhteesta nykyisyyteen ja menneisyyteensä.

Työskentelyäni Italiassa on tukenut Taiteen edistämiskeskus.”